Skip to content

Näin sisustat onnistuneesti matoilla

Kukapa ei olisi joskus astellut äidin tai mummon kutomalla räsymatolla. Ne ovat kauniita, käytännöllisiä, helppohoitoisia ja edustavat kierrätystä parhaimmillaan. Pesupaikka, mäntysuopa, harja ja raidallinen matto kuuluvat edelleen kesäiseen maisemaan.
Pikku hiljaa räsymatot ovat siirtyneet kesämökkien lattioille, ja erikokoiset ja -malliset matot on otettu yhä enemmän osaksi sisustusta. Varsinkin isot matot ovat tärkeä yksityiskohta, ja ne tekevät kodista viihtyisän ja tunnelmallisen. Erilaiset kuviot, trendien mukaan vaihtelevat värit, nukan pituus ja materiaali vaikuttavat siihen, miltä koti näyttää ja tuntuu.

Koko ja muoto vaikuttavat merkittävästi

Kun valitset mattoa, mieti ensin kotiisi sopivat materiaalit ja värit. Pohdi myös koko ja sijoitus huolella, sillä väärän kokoinen matto voi saada koko huoneen tuntumaan epäsuhtaiselta. Olohuoneessa pelkästään sohvapöydän alle mitoitettu matto voi näyttää yllättävän pieneltä ja sohvakokonaisuus irtonaiselta. Perinteisen tavan sijaan kannattaa hankkia tarpeeksi iso, sohvakaluston alle sopiva matto, joka kokoaa kalusteet yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Ruokailutilassa tuolien käyttöön pöydän ympärillä tarvitaan aina vapaata lattiapinta-alaa, jonka voi samalla mitoittaa myös maton paikaksi.

Käytävään tai eteiseen usein valitaan vanhasta tottumuksesta liian pieni matto. Käytävämattojen yleisin leveys on 80 cm, mutta nykyään on saatavilla myös muita leveyksiä sekä mittojen mukaan tilattavia vaihtoehtoja. Myös pyöreä matto löytää hyvin paikkansa esimerkiksi epäsymmetrisessä aulatilassa, jossa on useita ovia.

Neliskulmainen tai suorakaiteen muotoinen matto lienee yleisin hankinta. Rohkeasti valittu pyöreä matto saattaa pehmentää ja raikastaa tilaa ihan uudella tavalla. Mikäli asunnossa on kaunis parketti, pyöreä matto jättää lattiatilaa näkyviin. Maton vahva muoto usein myös selkiyttää hankalanmallisen tilan.

Materiaalivaihtoehtoja moneen käyttöön

Luonnonmateriaaleista valmistetun maton avulla voit luoda asuntoon boheemia tunnelmaa vastapainoksi moderneille huonekaluille. Sisustuksessa pinnalla ovat myös retrotyyli sekä uskallus leikitellä värien kanssa. Ne ovat ilmiöitä, joita myös maton valinnassa kannattaa harkita, sillä parhaimmillaan maton värimaailma kokoaa muun sisustuksen yhteen. Myös materiaalivalinta vaikuttaa; rouhea boho-henkinen juuttimatto luo aivan erilaisen tunnelman kuin pelkistetty, vaalea pörrömatto.


Vm Carpet, spring 2016.

Helposti tuuletettavat luonnonmateriaalit kuten villa ja puuvilla ovat järkeviä ratkaisuja lapsiperheissä. Puuvillamaton voi yleensä pestä itse ja villamatot hylkivät luonnostaan likaa. Tiiviit, sileäpintaiset matot ja paperinarumatot toimivat hyvin allergia- ja lemmikkiperheissä helppohoitoisuutensa ansiosta. Keinokuiduista kehitetään koko ajan lisää laadukkaita sileisiin ja pörröisiin mattoihin sopivia lankoja. Olohuoneissa suuret silkki-, paimentolais-, ja persialaismatot sekä pitkänukkaiset matot ovat näyttävä valinta. Näiden kanssa täytyy olla ahkera imurin kanssa, koska herkät materiaalit eivät kestä vesipesua.

Hyvällä hoidolla pitkäikäinen matto

Mattopiiska on jäänyt kodeissa vähemmälle käytölle tehokkaiden imureiden ansiosta. Imuroi matto säännöllisesti, ja kääntele kaksipuoleista mattoa silloin tällöin, niin se kuluu tasaisesti. Hyvälumisena pakkastalvena voi villamatolle antaa perinteisen lumipesun. Viskoosi- ja Tencel-matot kestävät huonosti nestetahroja, mutta tekstiilinsuoja-aineella varjelet kaunista mattoa likaantumasta. Likaantuessaan useimmat matot vaativat pesulassa käynnin, sen sijaan kevyehköt puuvillamatot voidaan pestä koneessa, kunhan pesukone kestää niiden painon. Ja niille ihanille, nostalgisille räsymatoille vettä, harja ja mäntysuopaa! Kun huolehdit matostasi hyvin, se kestää ja tuo iloa pitkään.

 

Yhteistyössä: Kaluste Heinoset

Kuvat: VM Carpet www.vm-carpet.fi